Tietosanakirjoista taskussa kulkevaan tietopankkiin

Palvelut älypuhelimessa

Suomessa tehtiin vuonna 2013 noin 30 miljoonaa Google -hakua päivässä. Vantaa.fi:ssä on keskimäärin 11 000 käyntiä päivässä ja näistä noin puolet tulee Googlen tai jonkin muun hakukoneen kautta. Aikamoisia määriä!

Viime vuoden lopussa päättyneessä Assi-hankkeessa tutkittiin Pohjois-Karjalan ja Ylä-Savon alueiden ihmisten sähköisten palveluiden käyttöä. Tulokset olivat mielenkiintoisia. Yli 80% tutkimukseen osallistuneista oli hakenut tietoa Internetistä terveyden ja sairauden hoitoon. Lisäksi yli puolet oli käyttänyt Internetistä saatavia testejä oman terveyden arviointiin. Vastaajina ei ollut nörttejä vaan tavallisia miehiä ja naisia, perheenisiä ja -äitejä.

Yllä olevat luvut kertovat isosta muutoksesta suomalaisten tiedonhakutavoista ja asioinnista. Aikoinaan tietoa haettiin tietosanakirjoista, sitten cd-rompuilta ja nykyään Internetistä. Koko maailman tieto onkin nyt saatavilla taskussasi olevalla kännykällä. Samalla kun haetaan tietoa, niin nälkä kasvaa ja halutaan hoitaa mielessä oleva asia kerralla loppuun asti. Mikäli palvelua ei ole saman tien saatavilla tai se ei miellytä, lähtee nopeasti viesti huonosta palvelusta joko Facebookiin tai keskustelupalstalle kavereidenkin ruodittavaksi.

Miten tämä vaikuttaa nyt meneillään olevaan sähköisten palveluiden kehittämishankkeeseen? Ja mitä meidän täytyy huomioida Googlen käytöstä tai asiointikäyttäytymisen muutoksesta? Vai koskevatko muutokset vain yksityisen sektorin palveluita, eikä niitä tarvitse huomioida kaupungin palveluiden kehittämisessä?

Hankkeen tavoitteena on rakentaa kuntalaisille sujuvat palvelut. Kuntalaisen kannalta sujuvuus lähtee siitä, että palvelut löytyvät ilman kirjaston tietopalvelun apua. Useimmiten kaupungin palvelua lähdetään etsimään kirjoittamalla siihen viittaava hakusana googleen. Vaikka monissa palveluissa laki rajoittaa niiden tuottamistapoja, minusta hyvässä asiakaspalvelussa kuntalaisen täytyy saada asiansa mahdollisimman pitkälle heti ensimmäisellä asiointikerrallaan Internetissä. Näin tuotetaan kuntalaiselle tämän päivän vaatimukset täyttävää palvelua.

Olen saanut olla mukana syksystä asti rakentamassa Vantaan sähköisiä palveluita. Vaikka olemme vasta alkutaipaleella, niin moni asia on saatu loksahtamaan kohdalleen. Eri työryhmissä on ollut innostuneita ja osaavia ihmisiä, jotka rakentavat tulevaisuuden palveluita kuntalaisille. Jatkossakin on hyvä pitää tavoitteet korkealla ja tähdätä rohkeasti sellaisiin palveluihin, jotka kestävät 2020-luvun kaupunkilaisten vaatimukset. Tästä on hyvä jatkaa rohkeasti eteenpäin!

Terveisin
Lauri Kivistö
Vantaan sähköisten asiointipalveluiden muutos- ja hankejohtaja

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s