Mitä hyötyä yhdessä suunnittelemisesta on?

Työpajoissa on mietitty palvelupolkuja alusta asti uudestaan: Miten asian voisi hoitaa sujuvammin sekä asiakkaan että työntekijän kannalta?

Työpajoissa on mietitty palvelupolkuja alusta asti uudestaan: Miten asian voisi hoitaa sujuvammin sekä asiakkaan että työntekijän kannalta?

Sähköisten asiointipalveluiden kehittämishankkeessa Vantaa on astunut aivan uudenlaisiin saappaisiin – palvelut on tarkoitus toteuttaa avointa lähdekoodia ja ketterän kehittämisen periaatteita noudattaen. Monelle yritykselle tai startupille tämä tuskin kuulostaa kovin uudelta, mutta julkishallinnon organisaatiolle ja kuntakentälle toimintatapa on uusi.

Käyttäjiä halutaan kuunnella monin eri tavoin.

Yksi ketterän kehittämisen ominaisuuksista on käyttäjän – asiakkaan, kuntalaisen, hyödynsaajan – kuunteleminen, kuuleminen ja mukana pitäminen koko suunnitteluprosessin ajan. Suunniteltavan asian on oltava parhain mahdollinen sen käyttäjien käyttää. Sähköisten asiointipalveluiden kehittämishankkeessa käyttäjiä halutaan kuunnella monin eri tavoin. Tämä blogi on yksi keino. Toisenlaisen vuorovaikutusmahdollisuuden muodostavat työpajat, joita hankkeessa järjestetään.

Työpajat tuottavat kullan arvoista tietoa siitä, miten sähköisten palveluiden pitäisi toimia, jotta ne voisivat palvella kaikkia käyttäjiään. Sähköisten asiointipalveluiden käyttäjiä tulevat olemaan paitsi vantaalaiset asukkaat monissa eri rooleissaan myös kaupungin työntekijät.

Kehittämiseen lisämausteensa tuo se, että kaupungilla ja sen eri yksiköillä on käytössään valtavasti erilaisia tietojärjestelmiä ja niihin kytkeytyneitä toimintakäytäntöjä, jotka aiotaan nyt sovittaa yhden alustan päälle. Tämä vaatii mielen avaamista uudelle ja ennen kaikkea vanhan kriittistä tarkastelemista.

Työpajoissa käytetään usein suuria visuaalisesti havainnollistavia materiaaleja tai esimerkiksi piirretään itse. Kuvat konkretisoivat sen, mistä on kyse, auttavat meitä yhdistämään asioita toisiinsa, synnyttävät keskustelua ja tekevät asioista helpommin lähestyttävämpiä.

Fyysinen läheisyys altistaa meidät uudenlaisille mielipiteille.

Oli työskentelymetodi sitten mikä tahansa, parasta työpajoissa on kuitenkin se, että kehittämistä on mahdollisuus pohtia yhdessä. Osallistujat kokoontuvat yhteen ideoimaan, arvioimaan ja suunnittelemaan.  Fyysinen läheisyys altistaa meidät uudenlaisille mielipiteille ja näkökulmille sekä epätodennäköisille kohtaamisille.

Tämä kirvoittaa keskusteluja, jotka voivat johtaa ahaa-elämyksiin, uuden ja vanhan tiedon yhdistämiseen kutkuttaviksi ratkaisuiksi tai jopa aivan uudenlaisiin innovaatioihin. Muiden ihmisten kuunteleminen ja kuuleminen auttaa meitä ymmärtämään, miten ja miksi ympäröivää maailmaa voi hahmottaa niin monella eri tapaa.

Sähköisten asiointipalveluiden kehittämishankkeelle tällainen työpajan mahdollistama kohtaaminen on oiva tilaisuus ottaa taas yksi askel eteenpäin kohti päämäärää. Miksi siis jättäisimme sen käyttämättä?

Terveisin
Petra Turtiainen
aluekoordinaattori, työpajatyöskentelyn suunnittelu ja fasilitointi

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Mitä hyötyä yhdessä suunnittelemisesta on?

  1. Yhdessä suunnittelemisessa parasta on se, että kenelläkään ei ole valmiita vastauksia alussa, vaan ideoita jalostetaan yhdessä. Myös ideoiden kypsyttämiseen varataan riittävästi aikaa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s